Hyppää pääsisältöön

F-Box yrityksenä


Meille on kunnia-asia tarjota asiakkaillemme yksilöity ja toimiva varastointi- ja logistiikkapalvelu, jolloin asiakas voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa luottaen meidän hoitavan oman osamme.

Luotettava kumppani

Olemme vuonna 2015 perustettu suomalainen, vakavarainen yritys. Alan vuosikymmenien kokemuksen ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme markkinoiden parhaimman kokonaisvaltaisen ratkaisun tuotteiden varastointiin ja käsittelyyn.

Keskeisimpiä arvojamme on se, että teemme aina sen minkä lupaamme.

Kokonaisvaltainen ja skaalautuva

Suunnittelemme tarvittaessa yhdessä asiakkaan kanssa koko logistiikkaketjun alusta alkaen. Laajan ja toimivan kontaktiverkostomme ansiosta kykenemme tarjoamaan parhaan hyötysuhteen tavaroiden kuljetukseen.

Toimimme omissa tiloissamme, jotka kyetään muokkaamaan nopeasti vastaamaan asiakkaidemme tarpeita. Tarvittaessa kykenemme rakentamaan tai hankkimaan käyttöömme asiakkaan tuotantoon parhaiten soveltuvat tilat nopeallakin aikataululla.

  • Yksilöllisesti muokkautuvaa varastotilaa Riihimäellä yhteensä 6500m2 / 10000 Eur-lavapaikkaa.
  • 5000 metriä pientavarahyllystöä.
  • Sähköinen varastonhallintajärjestelmä.
  • Järjestelmäämme integroituva valmis verkkokaupparatkaisu.
  • Extranet

Rakennamme parhaillaan lisää tiloja, jolloin palveluvarastojemme kapasiteetti kasvaa n.10000 EUR-lavapaikalla.

Strategisesti loistava sijainti


Palvelumme skaalautuu aina asiakkaan tarpeiden mukaan. Tarvittaessa suunnittelemme koko logistiikkaketjun alusta alkaen.Logistiikkatilamme sijaitsevat Riihimäellä, keskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien risteyksessä.

Sijaintimme ansiosta pystymme ohjaamaan tavaravirrat toimipisteistämme ruuhkia välttäen pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen.

Yhteystiedot